Suomen ACC:n koulutustapahtuma 2018


Sisäisen lapsen kanssa työskentely ja epigenetiikan näkökulmia
Suomen ACC:n koulutustapahtuma oli 18.-19.1.2018 Lahdessa, kouluttajana Pauline Skeates Uudesta-Seelannista.

Kahden päivän aikana Pauline Skeates vei meidät löytöretkelle ”sisäisen lapsen” maailmaan. Opimme, miten löytää sisäinen lapsi, kuinka kohdata turvallisesti ja lempeästi sisällämme olevat eri-ikäiset puolet ja kuinka kutsua ne yhteyteen aikuisen itsemme kanssa.

Pauline esitteli uuden huomioivaan läsnäoloon perustuvan lähestymistavan sisäisen lapsen kanssa työskentelyyn ja samalla tutustuimme Insight Focused Therapy terapiamalliin. Opimme ja harjoittelimme, kuinka piirtämällä voimme työskennellä sisäisen lapsen teemojen parissa.

Pauline esitteli myös toisen viimeaikaisen tieteellisen löydön, epigenetiikan. Se on tieteenhaara, joka tutkii miten ympäristötekijät vaikuttavat jopa sukupolvien takaisten geenien aktivoitumiseen nykypäivässä. Opimme yksinkertaisia keinoja varmistaaksemme ympäristömme parhaat edellytykset sille, etteivät omat kokemuksemme eivätkä suvun epigeneettiset vaikutukset rajoita tai kuormita elämäämme.

Koulutustapahtuman kouluttaja Pauline Skeates
Pauline Skeates on kansainvälinen kouluttaja ja Insight Focused Therapy -terapiamallin kehittäjä Uudesta-Seelannista. Hän toimii Insight Counselling Services
ja Insight International -työmuotojen johtajana ja kouluttajana sekä työskentelee terapeuttina yksityisvastaanotollaan. Hän on perehtynyt erityisesti traumaan
ja pelkoreaktioon ja sen negatiivisiin vaikutuksiin. Luomassaan terapiamallissa
hän on hyödyntänyt tunnettujen teoreetikkojen ja neurotieteilijöiden tutkimustuloksia. Hän on naimisissa ja hänellä on kolme lasta ja kolme lastenlasta.