Suomen ACC on kristittyjen auttajien

Yhdistys

Historiamme

Suomen ACC ry perustettiin Vivamossa 13.8.2005. Järjestö on osa Euroopassa toimivaa ACC-Europe –verkostoa. ACC-yhdistyksiä on myös Euroopan ulkopuolella. Suurin niistä on Amerikan ACC eli AACC

Hallitus

Yhdistyksen hallituksen muodostavat puheenjohtaja ja kolme yhteisöjäsentä sekä kolme henkilöjäsentä. Hallituksen toimikausi on kaksi vuotta.

Jäseneksi

Suomen ACC:n jäseninä voivat olla joko yksityiset henkilöt, kuten sielunhoitajat, terapeutit tai asiasta kiinnostuneet henkilöt, tai kristilliset yhteisöt, jotka toimivat sielunhoidon tai terapian alueella.

Blogi

Yksinäisyydestä yhteyteen

Olin viime viikolla kollegani Akseli Mäkelän ja toimittaja Marja Salmelan kanssa tekemässä SuomenACC:n ja Radio Dein yhdessä tuottamaa Mielen huoltoa -ohjelmasarjaa. Yksi aiheemme oliyksinäisyydestä yhteyteen. Nauhoituksen jälkeen olen löytänyt itseni …

Mietteitä pääsiäisenä

Pääsiäisen ajan traditioihini kuuluu musiikki. Erityisen tärkeiksi ovat tulleet Bachin Matteuspassio ja Pergolesin Stabat Mater. Tuoreimpana yksittäisenä lauluna on Jari Levyn sanoittama ja säveltämä ja Exit-yhtyeen esittämä Getsemane. Tänä pääsiäisenä …

Matka miehelle yhteyteen omaan itseen

Blogin kirjoittaja on Teuvo Timisjärvi, sielunhoitoterapeutti (ACC), teuvo.timisjarvi(at)lifemaster.fi, GSM 0400-701558 Kahdenkymmen vuoden aikana olen koulutuksissa, vertaistukiryhmissä ja sielunhoitoterapeuttina kuunnellut satojen miesten elämäntarinaa. Oikeastaan kaikkien kohtaamieni miesten kohdalla perimmäinen kysymys on …