Mietteitä pääsiäisenä

Pääsiäisen ajan traditioihini kuuluu musiikki. Erityisen tärkeiksi ovat tulleet Bachin Matteuspassio ja Pergolesin Stabat Mater. Tuoreimpana yksittäisenä lauluna on Jari Levyn sanoittama ja säveltämä ja Exit-yhtyeen esittämä Getsemane. Tänä pääsiäisenä noita kuunnellessa on Jeesus Nasaretilaisen kokemus yksin jäämisestä koskettanut erityisesti. Se on kutsunut pysähtymään, kuulemaan, olemaan vain hiljaa. Jeesuksen yksinäinen tie alkaa viimeisellä aterialla, jossa hän jättää hyvästejä lähimmilleen. Ateriaa seuraa matka Getsemanen puutarhaan, jossa yksin jääminen alkaa konkretisoitua. Jari Levy saa oivallisella tavalla ympäröivän tienoon ja luonnon elämään dramaattisten tapahtumien näyttämönä. On jo ilta, aurinko laskee, ja kujat, joita kuljetaan, ovat raukeina yöhön valmistautumassa. Maa tuoksuu oliiville. Getsemanessa opetuslapset nukkuvat eivätkä tunnista Mestarinsa tuntemaa tuskaa. He eivät osaa asettua tämän rinnalle myötäelämään siinä kivussa, mikä Häntä jo runteli. He eivät kuule Jeesuksen viestiä, vaikka tämä pyytää heitä valvomaan. He nukkuvat ”kyynistä unta varjossa puun”. Jeesus jää yksin ja painaa tuskaiset kasvonsa viileän kiven pintaan.

Opetuslasten käytös on kovin inhimillistä. Miten helposti meiltä jääkään näkemättä lähellä kulkevan hätä. Ja vaikka toinen sitä jollain tavalla yrittäisi viestittää, voi käydä niin, että reagoimme totutulla tavalla omista tulkinnoistamme käsin. Toinen kuulee silloin helposti vähättelyä, torjuntaa, tai jopa moitetta. Voi olla, että joudumme myös itse kokemaan sitä, ettei meidän kipuamme kukaan näe. Yksinäisyyden tunne tulee silloin tutuksi. Tänä koronavuonna sitä ovat monet joutuneet kokemaan.

Koskettavaa Jari Levyn runoilijan vapauksia ottavassa sanoituksessa on se, että kun ihminen ei kykene kuulemaan suuren Kärsijän hätää, luomakunta alkaa huokailla. ”…Getsemane sinun nimeäs kuiskaa… Getsemane, sinun kipusi muistaa…” Monille on varmaan tuttua läheisillä luontopoluilla vuodatetut kyyneleet surun kohdatessa, tai lepohetki marjaretkellä pehmeän sammalen sylissä. Siinä on saanut olla itseä suuremman lohduttavassa läsnäolossa ahdistuksensa kanssa. Luonnon merkityksestä mielenterveyteen on puhuttu paljon. Tänään luin Ylen sivuilta Tampereen ja Jyväskylän yliopistojen tutkimuksesta luonnossa liikkumisesta vuonna 2020. Vastaajista 74 % oli lisännyt luontoliikuntaa ja ilmoitti ahdistuksen koronasta vähentyneen luonnon vaikutuksesta. Luonto rauhoittaa mieltä, lintujen laulu virkistää ja vuosikymmeniä vanhat puut tuovat turvallisuutta. Luonnossa Luoja ilmaisee itseään luodulleen, tulee lähelle ja hoitaa tavalla, joka käy yli ymmärryksen.

Getsemane oli vasta alkua sille yksinäisyydelle, jota Jeesus joutui kokemaan. Raamatun kertomukset kiirastorstain illan ja yön tapahtumista raportoivat vapauden riistosta, henkisestä väkivallasta, joka ilmeni lähimpien hylkäämisenä ja petollisuutena, epäoikeudenmukaisina syytöksinä, julkisena häväistyksenä, kiusaamisena ja pilkkana. Yön ja seuraavan aamun aikana tilanne kärjistyi, ja mukaan tuli raaka fyysinen väkivalta ja epäoikeudenmukainen tuomio, mikä johti hänet ristiinnaulittavaksi. Noina hetkinä Jeesus koki, etteivät ainoastaan lähes kaikki lähimmät ystävät, vaan myös Hänen hengellinen tukijansa, Isä Jumala, hylkäsi hänet. Siitä kertoo hänen huutonsa viimehetkillään: ”Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?”

Ihminen on luotu suhteeseen. Turvallinen yhteys toiseen ja tältä saatu tuki auttavat säätelemään tuskallista tunnetta. Turvallisen toisen puuttuminen ja liian yksin jääminen järkyttävässä tilanteessa onkin mielen haavoittumisen ydin kokemus ja kipu.

 Pyhän Kirjan mukaan Ristin mies hylkäämisen kivusta huolimatta ennen kuolemaansa kääntyy Isä Jumalan puoleen: ”Sinun käsiisi minä annan henkeni”. Ylösnousemus kertoo siitä, että tämä rukous kuultiin. Uskon suhde Jumalaan on omanlaisensa kiintymyssuhde. Olemme yhteydessä Häneen Sanan, sakramenttien ja rukouksen kautta. Ahdistuksessa on lupa kääntyä Jeesuksen puoleen, silloinkin, kun kukaan ihminen ei kuule avun pyyntöä. Hän on kokenut hylätyksi tulemisen haavoittavuuden. Hän on taivaallinen, turvallinen toinen, joka tulee lähelle, kun pyydämme. Vaikka koemme suurtakin ahdistusta ja hätää kehossamme ja mielessämme, voi henkemme edelleen huutaa Jumalan puoleen. Psalmien kirjassa on lupaus: ”Huuda minua avuksi hädän päivänä! Minä pelastan sinut, ja sinä kunnioitat minua.” (Ps 50:15)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *