”Olen lukenut hyvän kirjan

Tälle sivulle kootaan Suomen ACC:n varsinaisten ja kannattajajäsenten kokemuksia lukemistaan hyvistä kirjoista. Kirjojen toivotaan liittyvän terapiaan ja sielunhoitoon. Lähettäessään kirjavinkin ehdottaja hyväksyy nimensä julkaisemisen vinkin yhteydessä. Lomakkeella kerrotaan kirjan kirjoittaja, kirjan nimi ja tiivis perustelu vinkille (miksi kirja on hyvä).

Kirjan kansikuvan saa esiin suurempana asettamalla kursori kuvan päälle, hiiren oikealla  valitsemalla ”avaa uuteen välilehteen”, ja avaamalla ko. välilehti.

Vinkin antajaKirjoittajaKirjaMiksi kirja on hyvä
Saara KinnunenJouni LallukkaAhdistus – epäuskoa vai osa elämää
2022 Perussanoma oy
Jos aiot lukea yhden kirjan ahdistuksesta,
se on tämä. Jouni Lallukka on tarkkanäköinen Raamatun opettaja, kokemusasiantuntija ja tietokirjailija. Helppolukuisuuden ja pätevän tietoaineksen vuoksi
kirjaa voi suositella ahdistuneen vertaistueksi, rinnallakulkijan oppaaksi ja sielunhoidon oppikirjaksi.