Blogin kirjoittaja on Teuvo Timisjärvi, sielunhoitoterapeutti (ACC), teuvo.timisjarvi(at)lifemaster.fi, GSM 0400-701558
Kahdenkymmen vuoden aikana olen koulutuksissa, vertaistukiryhmissä ja sielunhoitoterapeuttina kuunnellut satojen miesten elämäntarinaa.
Oikeastaan kaikkien kohtaamieni miesten kohdalla perimmäinen kysymys on ollut, miten löytää yhteys omaan sydämeen, siis omiin tunteisiin, tahtoon, maskuliinisuuteen, feminiinisyyteen, syvään merkitykseen omassa elämässä.
Tämän yhteyden etsiminen on ollut mitä suurimassa määrin myös oma matkani.
Meillä miehillä yhteys omiin tunteisiin on huomattavasti heikompi kuin naisilla. Tähän on monia syitä; kasvatus, oman isän kyvyttömyys ilmaista omia tunteitaan, aikaisempien sukupolvien ”perintö”.
Parisuhteen ja koko perheen hyvinvoinnin kannalta on mielestäni aivan keskeistä, että me miehet löytäisimme yhteyden omaan maskuliinisuuteen ja tunteisiimme sen sijaan, että suoritamme elämää ja ihmissuhteita.
Ihminen voi muuttaa vain sen, mitä tiedostaa. Terapiatyössä olen huomannut sen, että kun ihminen alkaa saada peiliä omille kokemuksilleen, hänen on mahdollista alkaa tiedostaa omia alitajuisia selviytymismekanismejaan, muuria pään ja sydämen välillä ja yhteys omaan itseen alkaa syventyä.
Näiden mietteiden pohjalta tein viime keväänä Kuskin paikalle- nettivalmennuksen. Valmennus oli kahdeksan viikon mittainen ja se sisälsi opetusvideoiden ja tehtävien
lisäksi viikoittaiset nettitapaamiset. Valmennuksen nimi Kuskin paikalle tulee siitä ajatuksesta, että elämä alkaa ohjautua itsestä eikä ulkonaisista asioista käsin.
Sain mm. seuraavaa palautetta valmennuksesta:
”Valmennus on lisännyt itsetuntemusta ja ymmärrystä, miten perhetausta yms. vaikuttaa elämääni aikuisena. Tämä taas auttaa etenemään ihmissuhteiden vaikeuksista eteenpäin.” Tero Lauri
” Kevään kurssilta jäi mieleen erityisesti syvälliset opetukset. Tällainen opetus tarjoaa sellaisia näkökulmia oman elämän ja persoonan pohtimiseen, joita ei normaalisti arjessa tule vastaan. Samalla tasolla liikuimme myös ryhmätapaamisissa. Mielestäni kurssia kannattaa mainostaa kaikille, jotka etsivät nimenomaan syvälle menevää ymmärrystä siitä, millaiset kokemukset meidän tunne-elämään ja sydämeen elämässä vaikuttavat.” Lauri
Olen järjestämässä valmennusta uudelleen. Syksyn valmennus alkaa 21.9.2020 Valmennuksen sisältö ja muuta infoa löytyy sivustolta www.lifemaster.fi