Blogin kirjoittaja Raili Tiihonen on perhepsykoterapeutti, työnohjaaja ja
terapeuttinen sielunhoitaja
perennite.fi
Kävin pari viikkoa sitten katsomassa Kuopion kaupunginteatterilla Äidinmaa-musikaalin. Se on ylisukupolvinen tarina, jonka henkilöt yrittävät selvitä eteenpäin esiäideiltään ja -isiltään saamiensa taakkasiirtymien ja omassa elämässä kokemiensa haavoittumisten kanssa. Mielen sisäinen kipu muovaa ajattelua, tunne-elämää ja käyttäytymistä. Se synnyttää ja vahvistaa uskomuksia, käsitystä itsestä ja muista. Musikaalin loppuhuipentumassa päähenkilö saa puettua sanoiksi tunteen, mikä näkyi hänessä aggressiivisuutena, vetäytyneisyytenä ja välinpitämättömyytenä: ”Minua pelottaa.” Kiinnittyminen toiseen ja asettuminen suhteeseen tuntuivat hänestä liian vaikeilta. Vasta saatuaan kiinni pelon tunteestaan hänen reaktiivinen torjuvuutensa alkoi murtua. Nyt oli mahdollista kääntyä toista kohti.
Musikaalia katsellessa ja puolisoni kanssa sitä jälkeen päin pohdiskellessa alkoivat tunnekeskeisen parisuhdeajattelun perusasiat pyöriä mielessä. Pelko lienee useimmille meistä tuttu tunne. Mutta se voi olla niin kätkössä, ettei sen olemassa oloa tiedosteta. Pelko saa aikaan monenlaisia reaktioita, tunteita ja ajatuksia. Pelko iskee helposti silloin, kun haluaisi puhua puolisolle kiintymystarpeista nousevista syvemmistä tunnoistaan. Niiden jakaminen on riskialtista. Voinko luottaa siihen, että puolisoni kuulee ja ymmärtää minua?
Pelkoa synnyttää ja lisää turvattomuus, jota kantaa jo ehkä lapsuudesta lähtien. Jos varhaisina vuosina on saanut itselleen mallin, ettei vanhemmalta voi odottaa turvaa, tukea tai lohdutusta, on hyvin ymmärrettävää, ettei sitä aikuisenakaan osaa pyytää omalta puolisoltaan. Turvallisinta on luottaa vain itseensä ja siihen, että selviää yksin. On parasta olla hieman varuillaan myös läheisimmän ihmisen kanssa. Oma haavoittuvuus piiloutuu näin vahvan panssarin alle. Mutta panssarin alla on yksinäistä ja paha olla.
Pelon kohtaaminen on tärkeää silloin, kun pariskunta lähtee työskentelemään keskinäisen yhteyden löytymiseksi tai palauttamiseksi. Tiedostamattoman pelon kohtaamisessa ja prosessoinnissa avuksi tulevat kehon tuntemukset. Monesti pelko on pesiytynyt rintaan tai vatsaan, pakaroihin tai reisiin. Omalta keholtaan voi kysyä, mikä pelottaa. Tiedostettua pelkoa on mahdollista prosessoida ja lähteä pienin askelin kuoriutumaan ulos panssarista pelosta huolimatta.
Pelon tutkiminen vie usein kysymyksiin hyväksytyksi tulemisesta. ”Pelkään, että tulen torjutuksi, jos kerron tämän.” ”Pelkään, että tulen hylätyksi.” ”En ole koskaan kenellekään puhunut tällaisella tasolla tunteistani.” Omien syvempien tunteiden tutkiminen voi tuntua uhkaavalta ja hämmentävältä. Liikutaan vieraassa maastossa. Joudutaan epämukavuusalueelle ja olo muuttuu epävarmaksi. Oman haavoittuvuuden kohtaaminen on uutta ja siksi pelottavaa.
On ymmärrettävää, että uusien askelten ottaminen tunteen maastossa on arveluttavaa. Siksi puolison on hyvä asettua rinnalle turvaa tuoden vähättelemättä, arvostelematta ja patistelematta. Syvempien tunteiden jakaminen puolisolle on pyhä hetki. Siinä mahdollistuu uudenlainen kohtaaminen, yhteys, joka tekee parisuhteesta sen, mitä se pohjimmiltaan on – aikuisen ihmisen kiintymysshde.